U18 2023-24

OLS tehokkaampi

OLS vei pisteet vaisusti pelanneelta kotijoukkueelta

P17 sarja jatkui Jipsin osalta kotiottelulla OLSia vastaan. Kokoonpanosta puuttui pari aloituskokoonpanon pelaajaa joten P15 pelaajille tarjoutui mahdollisuus hankkia kokemusta P17 sarjasta. Vierasjoukkue oli puolestaan reissussa ilman vaihtopelaajia.

Pelin alku oli kotijoukkueelta hermostunutta ja sekavaa pelaamista. Erän loppupuolella mentäessä peli hieman parantui ja tilanteita saatiin paremmin vastustajan maalille. Vierasjoukkue kuitenkin viimeisteli paremmalla prosentilla ja erätauolle mentiin lukemissa 1-2.

Toiseen erään saatiin lentävä lähtö ja tilanne saatiin tasoihin hienolla vaparikuviolla heti toisen erän alussa. Toisen erän alkupuolella OLSin pelaajalle tuomittiin ulosajo kolmannen jäähyn vuoksi ja näin ollen OLS pelasi loppupelin yhden vajaalla. JPS siirtyi ensimmäistä kertaa 4-3 johtoon kun peliä oli pelattu 76 minuuttia. Kauan ei johtoasema säilynyt kun OLS tasoitti kulmalyönnistä. Kotijoukkue ei saanut peliään kunnolla rullaamaan missään vaiheessa ja vierasjoukkueen onnistuessa vielä kerran pisteet matkasivat Ouluun lopputuloksella 4-5.

 

Maalit: Leevi 2, Tuukka N 1, Tuukka Ä 1

Ottelupöytäkirja


Juha Leskisen ottamia kuvia ottelusta löydät täältä

 

Pelit jatkuvat keskiviikkona 16.1. klo 19 kun Botnia saapuu Viitaniemeen.


Näytä lisää uutisia

U18 2023-24

Vastuuvalmentaja
Jan Schrey
0400595957
jan.schrey67[at]gmail.com
Joukkueenjohtaja
Sami Sauvala
0400177355
sami.sauvala[at]gmail.com
Lajivalmentaja
Esko Tammilehto
Huoltaja
Tuukka Syyrakki
Ari Nikunen
Rahastonhoitaja
Sami Sauvala