U18 2023-24

KaksRuusua-turnaus Varkaudessa

Jipsin P17 osallistui 17.11.-18.11.2018 pelattuun KaksRuusua-turnaukseen.

Turnaus alkoi lauantaina Kamppareita vastaan pelatulla ottelulla. Ottelusta odotettiin tiukkaa ja tasaista vääntöä ja sitä se olikin. Jipsin tiukka painostus heti ottelun alussa ei aivan riittänyt loppuun asti ja ottelu kääntyi aivan loppuminuuteilla 2-3 Kamppareille. 

 

Lauantain toisessa ottelussa vastaan asettui WP 35. Jää aiheutti tähän otteluun omat haasteensa molemmille joukkueille, pallon pomppiessa arvaamattomasti. Ottelu oli kuitenkin jipsin hallintaa lopputuloksen ollessa 1-10 Jipsille.

 

 

Joukkue palasi yöksi Jyväskylään ja sunnuntaina lähtö takaisin Varkauteen oli jo 5:45. Sunnuntain ensimmäisessä pelissä vastassa oli Narukerä. Aikainen herätys ja bussimatka toivat peliin valmistautumiseen omat mausteensa ja ehkä osittain sen vuoksi peli Narukerää vastaan ei ihan sujunut suunnitelmien mukaisesti. Syötöt eivät meinanneet löytää omia pelaajia, hyökkäyksiin lähdöissä oli suuria vaikeuksia. Peli olikin turnauksen huonoin esitys jipsiltä vaikka lopputulos kääntyikin jipsin hyväksi 1-4.

 

Turnauksen viimeisessä ottelussa vastaan asettui OLS. Joukkueen saama palaute Narukerä pelistä selvästi vaikutti jotain koska liike oli erityisesti alakerrassa jo paljon parempaa ja syötötkin alkoivat paremmin löytää omat pelaajat. Lopputulos JPS-OLS 3-1.

 

Lopputuloksena Jipsille turnauksen toinen sija tasapisteissä Kamppareiden kanssa. KaksRuusua-turnauksen tulospalvelusta näet kaikkien otteluiden tulokset sekä sijoitukset.

 

Turnaus toimi hyvänä harjoituksena tulevana viikonloppuna alkavaa SM-sarjaa ajatellen. Jipsin osalta P17 sarja alkaa 24.11. ja 25.11. pelattavilla kotiotteluilla:

24.11. klo 11:15 JPS - Akilles

25.11. klo 10:30 JPS - Narukerä

 

Jipsin ottelut jääpalloliiton sivuilla

 

Kuvat: Juha Leskinen 


Näytä lisää uutisia

U18 2023-24

Vastuuvalmentaja
Jan Schrey
0400595957
jan.schrey67[at]gmail.com
Joukkueenjohtaja
Sami Sauvala
0400177355
sami.sauvala[at]gmail.com
Lajivalmentaja
Esko Tammilehto
Huoltaja
Tuukka Syyrakki
Ari Nikunen
Rahastonhoitaja
Sami Sauvala