P21 2020-21

JPS P21 7-6 voittoon Porvoossa

JPS P21 nujersi Akilleksen Porvoossa

Keskiviikkoillan myöhäispelinä klo 20.30 päästiin aloittamaan ottelu puhtaalla sarjalla ollutta Akillesta vastaan.

JPS rakensi ottelun alusta lähtien hyökkäyksiä Akilleksen maalille erityisesti Riku Hämäläisen ja Tatu Ässämäen voimin. Akilles pystyi kuitenkin sumputtamaan puolustusalueensa keskiosan siten, että maalien makuun JPS pääsi vasta puoliajan puolivälin jälkeen. Hyökkäyksessä hyvää tukea Rikulle ja Tatulle tarjosivat Tuukka Ässämäki, Jasu Koljonen ja Niilo Aapakari, joista jälkimmäisillä olisi ollut mahdollisuus niitata jo "lopullinen" ratkaisu ennen puoliaikaa. Keskikentällä Aleksi Niemi tarjoili lukuisia vapauttavia syöttöjä. Puolustuspäässä Akilleksen leiriin siirtynyt Saku Hämäläinen sai aikaan muutamia vaarallisia tilanteita, mutta peli pysyi hyvin hallinnassa.

Toinen puoliaika käynnistyi turvallisen tuntuisessa 5-2 johdossa JPS:lle. Peli pysyi edelleen JPS:n hallussa, mutta Akilles pystyi muutamilla onnistuneilla vastahyökkäyksillä ja kulmalyönnillä pysyttelemään kahden maalin päässä. JPS:n 7-4 lopulta voittomaaliksi jääneen viimeisteli Aleksi Niemi hienosti poikkiliikkeestä rangaistusalueen kaarelta keskelle yläriman alle. Peli tuntui jo ratkenneen, mutta eri vaiheiden jälkeen lisäaikaa oli annettu 4 minuuttia. Näiden minuuttien aikana Akilles onnistui kahdesti ja pääsi pelin loppumisen odottelussa yrittämään jopa tasoitusta, kuitenkin ilman tulosta.

Sarjan kärkijoukkueet Akilles, Veiterä ja JPS ovat kahden pisteen sisällä ennen tulevaa viikonloppua, jolloin JPS kohtaa lauantaina Veiterän klo 15 ja Akilleksen sunnuntaina klo 13 Viitaniemessä. Nyt kaikki kannustamaan P21-porukkaa!!


Näytä lisää uutisia

P21 2020-21