Pelaajauransa keväällä päättänyt Jimi Heinonen 30, siirtyy JPS:n päävalmentajaksi 1+1 -vuotisella sopimuksella ja hyppää valmennustehtäviin lähes suoraan pelikentiltä.
Nuoresta iästään huolimatta Heinosen peliura on ollut menestyksekäs. Hän on pelannut Suomen maajoukkuepaidassa 26 miesten ottelua (MM-hopea 2023, kolme MM-pronssia), Suomen mestaruuksia kolme (Botnia 2016, JPS 2025 ja 2026), sekä Ruotsin mestaruus Edsbynin riveissä 2022. Hän näkeekin itse, että suurimmat vahvuudet hänelle valmentajana tulevat pitkän ja monipuolisen pelaajakokemuksen kautta.
JPS Bandyliigajoukkue on tulevalla kaudella uudelleenrakentamisen vaiheessa. Joukkueen kokoonpano muuttuu merkittävästi. Nuorten pelaajien kehittäminen ja sisäänajo Bandyliigatasolle on kauden keskeisiä tehtäviä uudistuvassa joukkueessa. Joukkueessa on useita nuoria pelaajia, jotka myös tavoittelevat tulevina vuosina paikkaa Ruotsin pelikentiltä ja Suomen Maajoukkueesta. Tuore päävalmentaja tietää hyvin, mitä nämä tavoitteet pelaajalta vaatii.
Heinonen ottaa valmennustehtävän haasteet innolla vastaan. Lähtökohdat kauteen ovat monta edellistä bandyliigakautta ajatellen hyvin erilaiset. Odotukset ja tavoitteet uudella päävalmentajalla ovat realistiset, mutta kunnianhimoiset.
”Ei varmasti olla ennakkosuosikkeja ensi kaudella. Mestaruus on tavoite, mutta ei ole varmasti pettymys, jos mestaruutta ei tule. Lähtökohdat ovat niin erilaiset. Joukkueena lähdetään tekemään uutta tulemista, Heinonen toteaa”.
Koko JPS seura toivottaa Jimin tervetulleeksi uuteen tehtävään päävalmentajana.
Uusi päävalmentaja ja uudistunut joukkue antaa odottaa hyvin mielenkiintoista bandyliikakautta Jyväskylään. Tervetuloa Viitaniemeen seuraamaan pelejä suurella joukolla.
Bandy on parasta paikan päällä!