Runkosarjan viimeisessä kotiottelussa Jipsi kohtasi Kampparit. Ei Mikkelissä koettu murskatappio eikä ottelun tärkeys sotkeneet Jipsin peliä, ja tuloksena oli ansaittu 6 – 3 (3 – 2) voitto.
Perjantai-iltana jääpallon ystävät Jyväskylässä kokoontuivat purevasta pakkasesta huolimatta Viitaniemeen seuraamaan yhtä tähän astisen kauden jännittävimmistä otteluista. Jokaisesta ottelustahan toki on mahdollisuus saada yhtä paljon pisteitä, mutta sarja ja sarjataulukko olivat nyt sellaisessa tilanteessa, että ottelun häviäjän on vähintäänkin vaikeaa, jos ei peräti mahdotonta, päästä ylempään jatkosarjaan. Lisäksi Kampparit löi Jipsin suurinumeroisesti Mikkelissä pelatussa ottelussa, joten helppoa iltapuhdetta ei ollut luvassa. Aloituksen vakio kokoonpanosta puuttuivat Uotinen ja Ässämäki, mutta onneksi ringissä on laajuutta ja näin nälkäiset nuoretkin pelaajat saavat näyttömahdollisuuksia.
Ottelu alkoi vauhdikkaasti ja ensimmäinen maali nähtiin jo minuutin pelin jälkeen, kun Jipsi onnistui maalinteossa kulmalyönnistä. Vajaa 10 minuuttia myöhemmin päästiin yrittämään 2-0:aa rankkarista, mutta se epäonnistui. Sen sijaan Kampparien tasoitus nähtiin viisi minuuttia myöhemmin. Johto palautui kuitenkin jo viisi minuuttia myöhemmin – tällä kertaa onnistuneella rankkarilla. Sitten kumpikin joukkue teki vielä yhdet maalit 10 minuutin välein ja tauolle mentiin numeroissa 3-2. Jipsi rakensi peliä maltilla ja pyrki puolustuksen murtaviin syöttöihin. Kohopalloja lyötiin sangen vähän. Puolustuspelaaminen oli aktiivista ja välillä vastustajaan otettiin kiinni sangen ylhäälläkin.
Toinen jakso jatkui samaan malliin ensimmäisen kanssa. Ensimmäistä maalia ei tarvinnut odottaa kuin viisi minuuttia ja taululle 4-2. Parikymmentä minuuttia myöhemmin nähtiin yksi kotijoukkueen kauden hienoimmista kuvioista ja maaleista. Johto 5-2 alkoi ottelutapahtumiin nähden tuntua jo melko turvalliselta. Kymmenisen minuuttia myöhemmin Kampparit otti aikalisän ja pari minuuttia sen jälkeen tekivätkin 5-3 kavennuksen. Loppukiri ei kuitenkaan rittänyt. Jipsi sen sijaan teki vielä yhden ja loppunumerot 6-3.
Ottelussa olisi ollut maalipaikkoja useampaankin osumaan. Välillä ei saatu palloa maaliin läheltäkään. Pari komeaa vetoa ylärimaankin nähtiin. Kulmat olivat Jipsille 13-5 eli painetta vastustajan päätyyn saatiin hyvin luotua. Puolet maaleista tuli erikoistilanteista: 1*KL ja 2*RL. Pelin hallinnasta kertovat myös jäähyt: JPS 1*10 min ja Kampparit 3*10 min. Jipsin jäähy tuli kaiken lisäksi vaarattomasta tilanteesta, jossa Jipsin pelaaja paukautti – ja vieläpä tosi komealla – laukauksella pallon Kampparien maaliin, mutta vihellyksen jälkeen. Siitä seurasi 10 minuutin rangaistus sopimattomasta käytöksestä. Tällaisessa jäähyssähän on sellainen erityispiirre, että jäähyltä ei pääse pois, vaikka vastustaja tekee maaliin. Useinmiten toiseen pelaajaan kohdistuvista teoista annetut rangaistuksethan päättyvät vastustajan tehdessä maalin.
Jipsin parhaana ja Kauden Kunkku -kiinnityksellä palkittiin Nikke Tuhkanen. Ottelun Nälkäisin Pelaaja -palkinnon sai Elmeri Hämäläinen.
Kuvituskuva : Elbe Wright