Muistokirjoitus
Hilkka Hakala oli urheiluseuraihminen ja yhteiskunnallinen vaikuttaja
Loppukesän elokuisena päivänä tuli suru-uutinen.
Hilkka Hakala on nukkunut pois pitkäaikaisen sairauden uuvuttamana.
Hän syntyi 25.3.1934 Kristiinan kaupungissa Eeliel ja Emmi Ulfveksen monilapsiseen perheeseen.
Hän kuoli 92-vuotiaana 1.8.2026 Muuramessa.
Lapsuutensa ja nuoruutensa Hilkka vietti Kristiinankaupungissa. Siellä hän tutustui tulevaan aviomieheensä, jo edesmenneeseen rakennusmestri Olavi Hakalaan. Heidät vihittiin avioliittoon 6.12.1952.
Pariskunta muutti v. 1960 Jyväskylään Olavin tultua valituksi Jyväskylän Osuuskauppa Mäki-Matin rakennusmestarin virkaan.
Perhe kasvoi kahdella lapsella – tytär Sirpa ja poika Henry.
Hilkka eli koko elämänsä kotiäitinä. Lasten kertoman mukaan hän hoiti kodin ja perheen asiat aina pieteetillä. Kodin siisteys ja asioiden huolellinen hoito olivat aina etusijalla.
Erityispiirteenä oli kotoinen pullan tuoksu. Se takasi kodin todellisen olemassa olon.
Hän vaati paljon itseltään ja myös muilta.
Hilkan elämässä kodin ja perheen asioiden lisäksi lähinnä hänen sydäntään olivat Viitakoti ja Jyväskylän Seudun Palloseura sekä lukuisat luottamustoimet.
Jyväskylän Vanhusten Huolto ry perustettiin v. 1956 vastaaman vähävraisten jyväskyläläisten vanhusten asumisen ja hoidon tarpeeeen. Kaupunki lahjoitti tontin, jolle Viitakoti rakennettiin Viitaniemeen. Joulukuussa 1962 Viitakoti oli valmis ottamaan ensimmäiset asukkaansa vastaan. Hilkka Hakala toimi v.1977-2000 välisen ajan Viitakodin johtokunnan puheenjohtajana.
Myös jäsenkirjurin tehtävät ja muut vanhustenhuollon luottamustehtävät tulivat tutuiksi hänelle.
Toisena ”elämäntehtävänä” hänelle oli tiivis toiminta v. 1962 perustetussa Jyväskylän seudun Palloseurassa. Yhteensattumana sekä Viitakoti että JPS aloittivat toimintansa v. 1962.
Yhdessä miehensä Olavi ”Olli” Hakalan kanssa hän teki lähes kaikkea, mitä pienessä seurassa piti tehdä. Junioreiden keskuudessa hän eli usein lähes äidin roolissa. Hän toimi seuran sihteerinä, huoltajana, autonkuljettajana pelireissuilla, varusteiden korjaajana jne. Usein pelaajien ruokahuoltokin kuului hänen kontolleen vieraspelien aikana.
Hyvällä syyllä voidaan sanoa, että Hilkka ja Olavi olivat eräänlaisia aikansa sosiaalityöntekijöitä. Heidän ansiostaan 60-luvulla ja myöhemminkin moni lapsi ja nuori pääsi oikeille elämän raiteille liikunnallisten harrastusten puitteissa. Pelattiin talvisin jääpalloa ja jalkapalloa kesäisin. Täten perheellä oli paljon tehtävää läpi koko vuoden ajaksi ja moniksi vuosiksi.
Lisäksi Hilkalta liikeni vielä aikaa yhteiskunnalliseen toimintaan – kunnalliseen päätöksentekoon luottamushenkilönä. Hän toimi Jyväskylän kaupunginvaltuustossa vv. 85-92. Jäsenenä hän oli asuntoasiain, vero- ja rakennuslautakunnissa useiden vuosien ajan 80- ja 90-luvuilla. Edelleen hänellä oli luottamustehtäviä K-S:n erityishuoltopiirissä ja Reumasäätiössä.
Hilkka oli määrätietoinen, selkeä ja tiukka äiti ja kasvattaja, josta sekä perheen lapset että monet JPS:n juniorit ovat olleet kiitollisia aikuisiällä.
Hilkan tarkkasilmäisyys, sosiaalinen luonne ja yhteiskunnllinen osaaminen ovat auttaneet monia oikeille ja onnistuneille elämän teille.
Muistamme ja kaipaamme häntä kiitollisuudella useista pitkäkestoisista töistä ja tehtävistä monien lasten, nuorten, perheiden ja vanhusten hyväksi.
Timo Knuuttila, Vesa Kotimäki ja Seppo Viinikainen
Kirjoittjat ovat Hilkka Hakalan pitkäaikisia ystäviä ja JPS:n seuraihmisiä