JPS jatkaa välieriin!

JPS kaatoi WP-35:n ratkaisevassa kolmannessa puolivälierässä 3-2 ja jatkaa neljän parhaan joukkoon.´ Katso myös kuvat!

Jipsin ja WP-35:n jännittävä puolivälieräsarja sai arvoisensa päätöksen sunnuntaina Viitaniemessä. JPS kaatoi varkautelaiset tiukkojen vaiheiden jälkeen 3-2 ja näin Jyväskylässä pelataan Bandyliigan mitaleista keväällä 2017.

Aiempien kohtaamisten tapaan myös sunnuntain ottelu oli kutkuttavan jännittävä. Maaleilla ei juhlittu, ja ajoittain oman mausteensa taistoon toi lumisade. Paikalla oli mukavasti yleisöä, ja Varkaudestakin oli saapunut bussilastillinen savolaisia.

Tällä kertaa ottelun alkutahdit iski JPS. Ilari Nikula toi pallon taitavasti omalta alueelta ylös, syötti Tatu Ässämäen maalipaikkaan, ja tämä viimeisteli viileästi kotijoukkueen johtoon.

Avauspuoliaikaa jatkettiin pitkään maaleitta, vaikka molemmat kuluttivatkin jäähypenkkiä melko ahkerasti. Tässä vaiheessa myös ottelun alussa tauonnut lumisade astui mukaan kuvioihin.

Puoliajan lopulla WP:lle tuomittiin rankkari, jonka Varkaudessakin jipsiläisiä kurittanut Aleksander Gavrilov löi maaliin. Vain muutaman minuutin kuluttua JPS kuitenkin nousi taas johtoon, kun Nico Nevalainen pamautti Atte Hännisen tarjoileman kulmalyönnin komeasti sisään. Lukemissa 2-1 mentiin tauolle.

Toisella puoliajalla lumisade hieman taukosi. Ilmassa oli playoff-peleihin kuuluvaa tunnetta, ja molemmat joukkueet sortuivatkin taas jäähyilyyn. Siitä huolimatta maaleja odoteltiin viimeiselle kymmenminuuttiselle asti.

Pelikellossa oli noin 79 minuttiia, kun Nevalainen viimeisteli päivän toisen osumansa. WP-35 ei helposti kesälomille suostunut lähtemään, vaan Ivan Fedorokov kavensi pelin heti perään laukomalla pallon maaliin pienestä kulmasta.

WP painoi loppuun asti hurjasti päälle, ja Jipsiltä oli pahimmillaan kolme miestä jäähylläkin. Vieraat pääsivät yrittämään tasoitusta useasta kulmastakin, mutta JPS ryysäsi ne hyvin pois. 

Jipsi kesti loppuun saakka, ja tuomarin pillinvihellys laukaisi kotiyleisön jännityksen. JPS jatkaa 3-2 voitolla välieriin, ja varkautelaisilla on edessään  kesäloma. Savolaisille kiitokset hienosta ja jännittävästä pudotuspelisarjasta!

Kari Korhosen kuvia:

Nyt Jipsin matka jatkuu siis Bandyliigan kevään 2017 mitalipeleihin. Välierissä vastaan asettuu runkosarjan voittanut kivikova Porvoon Akilles. Toisessa välieräparissa vastakkain ovat Kampparit ja Veiterä. Nämä sarjat ovat paras viidestä, eli loppuotteluun etenee kolmella voitolla.

JPS järjestää keskiviikon vieraspeliin fanimatkan, josta lisätietoa tulossa aivan kohta! Kotona Viitaniemessä pelataan taas lauantaina 25.2. ja tästäkin tulossa infoa myöhemmin.

Matka jatkuu, neljä voittoa unelmaan!

JPS pisteet:  Nico Nevalainen 2+0, Tatu Ässämäki 1+0, Ilari Nikula 0+1, Atte Hänninen 0+1, Sampsa Purhonen 0+1. mv. Gerovoi

Kulmat:  JPS  10   WP-35   6

Jäähyt:  JPS 85min.  WP-35  70min

Erotuomarit: Kanniainen-Rekilä-Siniaalto


Näytä lisää uutisia