Kiitos tuesta - palaamme ensi syksynä entistä vahvempana

JPS:n edustusjoukkueen vaiherikas kausi päättyi hämmennykseen, pronssimitalit jaettiin sopuisasti kahvion puolella. Kokonaisuutena kausi antaa lupauksen tulevasta menestyksestä. Kovatasoisen pelin lisäksi Montussa nähtiin pöhinää, katsojia ja tukijoita enemmän kuin aikoihin.

Pärjääminen on paras markkinointikikka

JPS:n peli kulki runkosarjassa etenkin syyskierroksilla kuin unelma. Fanit ja asiantuntijat olivat yksimielisiä, peli oli tasoltaan laadukkainta seuran historiassa. Puhuttiin takavuosina käytössä olleesta "totalbandystä", jossa joukkue dominoi peliä sekä hyökkäys-, että puolustuspäässä.

Tosiasia on sekin, että ratkaisuhetkillä joukkue ei saanut esiin parasta versiota itsestään. Tuli loukkaantumisia ja muita vastoinkäymisiä, jotka vaikuttivat joukkueen vireeseen enemmän kuin pitäisi.

Nyky-Jipsin tulevaisuus näyttää kasvutarinalta, joukkueen taidot riittävät jo menestykseen. Voittamisen kulttuurin omaksuminen ratkaisujen hetkellä on seuraava askel.

Peliesitykset loivat kasvunäkymiä toiminnan muille osa-alueille, joiden tärkeyttä ei voi liikaa korostaa. Ottelutapahtumat kehittyivät, katsojamäärät kasvoivat, näkyvyys somessa ja muualla mediassa lisääntyi. Elämisen ehto, yhteistyökumppanit pysyivät seuran tukena, ja uusiakin liittyi jääpalloperheeseen.

Näkymät ensi kauteen ovat siis poikkeuksellisen lupaavat.

Kiitos että olit osa jääpalloperhettä

Pieni laji voi pärjätä vain yhteistyöllä, sitoutumisen ja keskinäisen luottamuksen ilmapiirissä. Teistä jokainen oli tärkeä pala kokonaisuutta, kiitos että olitte mukana sekä voiton että tappion hetkillä.

Persoonallinen Palloseura haluaa kiittää tukijoita, katsojia, taustajoukkoja, talkoolaisia - teitä kaikkia mahtavasta ja mielenkiintoisesta jääpallokaudesta, ensi talvena tavataan!

 


Ellan jääpallokausi jatkuu

Naisten maajoukkue neljän maan turnauksessa Ruotsissa 21.-23.3.

Ella Halme ja valmentaja Esko Tammilehto ovat osana Suomen naisten maajoukkuetta Göteborgissa, jossa neljän maan kansainvälisessä turnauksessa (Svenska Bandyförbundet - 4 Nations Cup 2024 (svenskbandy.se)) Suomi kohtaa Ruotsin, USA:n ja Norjan. Turnaus on osa maajoukkueen valmistautumista vuoden 2025 MM-kisoihin.

Suomen pelit ovat paikallista aikaa torstaina klo 15:00 Suomi-USA, perjantaina klo 18:30 Ruotsi-Suomi ja lauantaina klo 10:30 Norja-Suomi. Pelit ovat katsottavissa Landslag (bandyplay.se)

 


HUOMIO! Peli joudutaan peruuttamaan - pronssit jaetaan kabinetin puolella

Jääpalloliiton ja seurojen ratkaisu on, että pronssimitalit jaetaan molemmille joukkueille. Ennakkolipun ostaneille maksu palautetaan ilman erillisiä toimenpiteitä. Maksun palautuksesta lisäinfoa nettisivuilta ensi viikolla.

JPS pahoittelee syvästi syntynyttä tilannetta, vaikkei keliolosuhteille voi mitään.


JPS pronssiotteluun - vastassa Helsingin Botnia ensi perjantaina

Jipsin Tivolin mallikkaasta taistelusta huolimatta Akilles kairasi kolmannen voittonsa välieräsarjassa. Piirun verran parempi Porvoo päättää kautensa Bandyliigan loppuottelussa. JPS:n kausi huipentuu pronssiotteluun kotiareenalla perjantaina 15.3. klo 18.30.

Jääpallo on maalintekopeli

JPS taisteli urhoollisesti Porvoossa, tavoitteenaan ratkaisun siirtäminen sunnuntaille, kotiareenalle Viitaniemeen. Saumoja ottelun voittoon oli yllin kyllin, mutta pallopelit ratkaistaan maaleilla. 

Ottelu Porvoossa päättyi lukemin 2-1, välieräsarjan voittaja oli Akilles lukemin 1-3.

Maalintekijät:

🔴 Koljonen

Ottelun parhaana palkittiin Tuukka Ässämäki.

Pronssiottelu Jyväskylässä ensi perjantaina klo 18.30

Vanha sanonta kuuluu, kausi on keskimäärin mukavampi päättää tappion sijasta voittoon. JPS ja koko keskisuomalainen jääpalloperhe saavat siihen oivan mahdollisuuden, kerrankin kattaus on tarjolla Viitaniemen kotiareenalla.

JPS-Botnia pelataan Viitaniemen Loistokoti -areenalla perjantaina 15.3. klo 18.30. Liput 15/10€.

Bandy maistuu parhaalta paikan päällä - tervetuloa persoonallisen Palloseuran mitalitaistoon Viitaniemen hornankattilaan!

  


Tänään Viitaniemessä U18 pronssiottelu

JPS junioreiden mitalipelien sarja saa tänään jatkoa, kun JPS kohtaa Helsingin yhdistelmäjoukkueen U18 -sarjan pronssiottelussa klo 18.30.

Viitaniemen hornankattilassa on tarjolla jännittävä ja tasainen taistelu, kun runkosarjan voittanut JPS pelaa pronssimitalista stadilaisia vastaan.

Bandy maistuu parhaalta paikan päällä, tervetuloa kannustamaan persoonallisen Palloseuran junnuille mitalit kaulaan!


Tänään jännitetään - voitolla ratkaisu siirtyy sunnuntaille

JPS kärsi kirvelevän tappion keskiviikkona. Akilles oli selvästi parempi, ja johtaa välieräsarjaa lukemin 1-2. Tänään Porvoossa JPS tarvitsee voiton, silloin loppuotteluun menijä selvitellään sunnuntaina 10.3. Jyväskylässä.

Vajaa tunti tauotta pataan

JPS:n ja Akilleksen välierätaisto alkoi juhlavasti, kun katsomon kunniapaikalta paljastettiin seuran historian mestaruusviirit. Seremoniaan oli kutsuttu mukaan sekä naisten että miesten suomenmestarit vuosien varrelta.

Peli alkoi molemmilta joukkueilta tunnustellen, ja virheitä vältellen. Tauolle siirryttiin lukemissa 2-2. Toisella jaksolla kentällä dominoi vierasjoukkue, ja Akilles haki turhankin helposti toisen peräkkäisen vierasvoiton.

Maalintekijät:
🔴 Hiltunen
🔴 Eronen

Ottelun parhaana pelaajana palkittiin Lasse Tammilehto.

Pelipäivä eli juhlapäivä

Tänään laitetaan Naisten päivän kunniaksi uutta matoa koukkuun, ja haastetaan Akilles Porvoon Pallokentällä klo 19 alkaen. JPS tarvitsee voiton, jos mielii tällä kaudella loppuotteluun.

Jos JPS voittaa tänään, viides ja ratkaiseva välierä pelataan sunnuntaina 10.3. klo 18 Viitaniemessä. Tappio tarkoittaisi pronssiottelua 15.3., sekin kotona.

Vähiin käyvät ennen kuin loppuvat, tällä kaudella kotiotteluita on jäljellä yksi tai kaksi.

Tartu tilaisuuteen, lähde tuntemaan Viitaniemen hornankattilan ainutlaatuinen fiilis persoonallisen Palloseuran matkassa!

 


Näytä lisää uutisia